Meillä on jo pitkään ollut puhetta Bulgariasta lomakohteena. Tänä kesänä päätimme mennä katsomaan minkälainen paikka on kyseessä. Vuosia sitten Bulgaria tuntui olleen suomalaisten suosima lomapaikka, kaiketi sen edullisuuden vuoksi. Tutkin pitkään eri kohteita ja hotelleja. Valmismatkoja löytyi niukasti ja lentojakin sai etsiä. Lopulta löysin kohtalaisen hyvät lennot TUI:lta. Hinta ei ollut tosin kovinkaan edullinen, mutta meille oli lähinnä tärkeintä lentoaika, joka osuisi päiväsaikaan.



Hotelliksi valikoitui lukemieni arvosteluiden perusteella neljän tähden hotelli Premier Fort Beach Hotel Bulgarian Sveti Vlasissa, lähellä Sunny Beachia. Kolmen tunnin lento matkakohteeseen sujui hyvin Jettime-koneella ja meitä oli kentällä vastassa Booking.com:lta tilattu taksi. Bulgarian lentokenttä on kovin pieni. Passintarkastukseen ja matkalaukkujen odotteluun kului reippaasti aikaa.
Meitä vastassa ollut taksikuski oli todella mukava ja hän kertoi meille matkan aikana paljon vinkkejä Bulgariasta. Hotelliin oli kentältä noin 40 minuutin ajomatka.
Saapuessamme hotellille pääsimme heti kirjautumaan sisään, mutta pettymykseksemme hotelli antoi meille väärän huoneen. Olimme varanneet tilavan perhehuoneen, mutta ensimmäisen yön jouduimme viettämään todella pienessä huoneessa, tai ehkä paremmin kuvailtuna “komerossa”. Saimme kuitenkin lisämaksusta huoneeseen lisävuoteen, jotta pääsimme nukkumaan.

Aamulla menimme selvittelemään vastaanottoon huoneasiaa ja saimme vihdoin huoneen, jonka olimme tilanneet. Minkäänlaista hyvitystä tai pahoitteluja emme kuitenkaan saaneet, mistä meille jäi hieman ikävä kuva hotellista ja heidän tavastaan kohdella asiakasta. Asia luvattiin hoitaa moneen kertaan, mutta vastuuta siirreltiin eri henkilöille ja lopulta kukaan ei hoitanut sitä, koko viikon aikana.
Olin lukenut että hotellin lähellä olisi kaikki tarvittavat palvelut, näin ei ihan kuitenkaan ollut. Kävelymatkan päässä oli yksi isompi kauppa ja vähän pidemmän kävelymatkan päässä muutama ravintola. Hotelli sijaitsi aivan rannalla ja rantaa pitkin pääsi kävelemään noin puolessa tunnissa Sunny Beachille, jossa oli enemmän tarjontaa – pitkä ranta, jonka varrella paljon basaareita ja kuppiloita. Ravintolat olivat enimmäkseen drinkkibaareja ja kaupoissa myytiin lähinnä turistitavaraa. Rannoilla oli paljon porukkaa viettämässä päivää, lämpöä kun riitti.






Hotellin lähin pikkukaupunki oli Sveti Vlas, jonne kävelimme yhtenä paahteisena iltapäivänä. Kaikkialla oli vähän rähjäistä, tunnelma oli hiljainen ja pysähtynyt. Muutama matkamuistokauppa siellä täällä, pari ilmeisen suosittua ravintolaa, useita tyhjiä liiketiloja ja autioituneita rakennuksia. Varmasti illalla ja yöllä paljon elävämpi paikka. Pienen kävelyreissun päätteeksi istahdimme drinkeille erääseen panorama-ravintolaan, josta avautui upea näkymä Mustallemerelle.




Suurin osa lomastamme kului rentoutuen hotellilla ja uima-altaalla. Hotellilla oli kaksi uima-allasaluetta. Toinen alue oli tupaten täynnä ja vähän liian rauhaton meidän makuun, vesiliukumäkineen kaikkineen. Viihdyimme rauhallisemmalla ja pienemmällä altaalla.


Meillä oli varattu täysihoito, joten ruokailut hoidimme hotellilla. Keittiö oli pistänyt parastaan ja ruokien esillepano oli vailla vertaa, upeita ja herkullisen näköisiä taideteoksia! Pian kuitenkin huomasimme, että ruuat noudattelivat varsin toistuvaa kaavaa ja loppuviikosta kävimmekin vaihtelun vuoksi syömässä muualla. Hotellin ravintolassa oli paljon henkilökuntaa, mutta tässäkin kohtaa palvelua ei oikein saanut. Yhden kerran juomatilauksemme kävi kysymässä kolme eri tarjoilijaa, ennen kuin he ymmärsivät tilauksemme (2 olutta ja 1 cola).
Yleensä juomatilausta tultiin kysymään kun olimme jo syöneet. Henkilökuntapulasta ei ollut kyse, sillä yhtenä iltana laskimme, että näköetäisyydellä oli 10 lähes toimetonta tarjoilijaa, meidän lisäksemme yksi asiakaspöytä, eikä meitä palveltu. Näytti olevan tyypillistä koko hotellissa tämä haluttomuus asiakaspalveluun, liekö Bulgarialainen tyyli ja mentaliteetti, mikä meille suomalaisille turisteille oli vierasta.




Lähtöpäivän lentomme oli vasta illansuussa Burgasista, joten varasimme viimeiselle päivälle lentokentän vieressä olevasta hotellista huoneen, jossa saimme ladata akkuja kotimatkaa varten. Tämä osoittautui hyväksi ideaksi. Saimme matkalaukut huoneeseen ja kävimme vielä syömässä, tutkimassa Burgasia ja ostamassa parit matkamuistot. Levättyämme pari tuntia, kävelimme lentokentälle. Lepo tuli tarpeeseen, sillä kentällä oli luvassa jonotusta, ensin turvatarkastukseen ja neljän passintarkastuksen läpi koneeseen pääsyyn.

Hintataso Bulgariassa oli halpa. Esimerkkinä 0,5l olut n. 3 €, pizza n. 6,50 €, viinipullo kaupassa n.3-4 €, tupakka-aski n. 2,50 €. Taksit taas olivat yllätykseksemme melko kalliita, parin kilometrin matka maksoi n.12,5 €. Takseissa ei ollut mittaria vaan hinnat olivat ennalta sovittuja reittimaksuja paikasta A paikkaan B. Bulgariassa on oma rahayksikkö leva, joka on noin puolet euron arvosta.
Lämpötila oli koko viikon ajan 30c hujakoilla eli juuri sopivan lämmin. Iltaisin oli viileämpää ja pitkähihaisille oli tarvetta.
Meillä oli ihan kiva loma lämmössä ennen kesäloman loppua, mutta itse olen sitä mieltä että Bulgaria on nyt nähty. “Bulgaria – vähän niin kuin Wishiltä tilattu Kroatian matka” kuvailee ehkä parhaiten omia tunnelmiani. Luulen että Bulgaria palvelee parhaiten nuorempaa budjettimatkailijaa, joka ei ole lomallaan niinkään laadun ja luxuksen perään.

Ihan kivalta ja rentouttavalta kuulostava matka, vaikka palvelussa olikin lievästi sanottuna toivomisen varaa. Bulgaria palvelee monessa mielessä nimenomaan nuorempaa budjettimatkailijaa, mutta itseäni kiinnostaa kovasti useampi maan luontokohde, mutta se onkin vähän erilainen reissu.
Näinhän se on, että jokaisella on ne omat toiveet ja mieltymykset mitä reissuilta hakee. 🙂